lauantai 21. tammikuuta 2012

Passionjuustokakku

Palasin leipomisen äärelle tekemällä pitkästä aikaa juustokakun. Mielestäni paistettua juustokakkua ei voita mikään muu jälkiruoka, vaikka monet taitavat tykätä enemmän hyydytetyistä juustokakuista. Etsin alati toinen toistaan parempia juustokakkureseptejä, ja tällä kertaa kokeilin Vielä yksi pala -kirjan muunnosta New York Cheesecakesta. Tähän tarvitsee naurettavan suuren määrän passiohedelmiä, mutta lopputulos on sen arvoinen!

Passionjuustokakku (8-10 annosta)

    Pohja:
    300 g Digestivejä
    150 g voita

    Täyte:
    600 g Philadelphiaa
    2 1/2 dl maitorahkaa (ei rasvatonta)
    2 rkl sulatettua voita
    1 dl sokeria
    1 dl Maizenaa
    3 munaa
    15 passionhedelmää
    200 g valkoista suklaata

    Koristeluun
    halutessasi lisää passionhedelmiä


Lämmitä uuni 175 asteeseen. Valmista pohja murskaamalla keksit hienoksi, sulata voi ja sekoita keksimurskaan. Painele 24-senttiseen irtopohjavuokaan, reunoille ja pohjalle, ja paista uunissa n. 10 minuutin ajan. Anna jäähtyä.
Sekoita keskenään tuorejuusto ja rahka kuohkeaksi vatkaimella, lisää voisula, sokeri ja maissitärkkelys. Sekoita kananmunat joukkoon yksi kerrallaan. Halkaise passionhedelmät ja koverra hedelmäliha ulos siivilään, siivilöi mehu talteen (mehua pitäisi tulla n. 1 1/2 dl). Sekoita mehu juustoseoksen joukkoon. Sulta valkosuklaa joko vesihauteessa tai varovaisesti mikrossa ja lisää täytteeseen. Kaada seos keksipohjan päälle ja paista uunin keskiosassa n. 50 minuuttia. Tarkastele kakun pintaa paiston aikana ja peitä se foliolla, jos pinta näyttää tummuvan. Varo ettei folio tartu kakkuun! Katkaise uunista virta ja anna kakun olla jälkilämmössä 30 minuuttia. Jäähdytä ja nauti kylmänä.

Vinkkejä:
-Kun ostat passionhedelmiä, valitse kaikista ryppyisimmät ja tummimmat hedelmät.

8 kommenttia :

Katarina kirjoitti...

Kuulostaa herkulliselta! Maistuuko passionhedelmä tässä paljon?

anskusiili kirjoitti...

Hovkonditorn: Sanoisin että maku on hienoinen, ei kovin läpitunkeva. Ja varsinkin paiston aikana passionhedelmän tuoksu oli vahva!

K kirjoitti...

Paistettujen juustokakkujen reseptejä ei ole koskaan liikaa, sillä oih, uuniversio on superia ja hakkaa ällöliivate-kilpailijansa mennen tullen. Kaiken lisäksi passionhedelmä suuri suosikkini, tätä ohjetta on siis testattava oitis sopivan kakunleipomis-tekosyyn ilmaantuessa :)

S kirjoitti...

tuli nälkä :P voitko suositella jotain gluteenittomia reseptejä?
mulla katos kun on keliakia :)

http://searchingforlbd.blogspot.com/2012/01/its-here-international-giveaway.html
^tsekkaa mun MAC meikkiarvonta :)
xxx

anskusiili kirjoitti...

Heidi: Esimerkiksi juustokakut sopivat keliaakikolle, jos vaihtaa pohjan keksit gluteenittomiin! : ) Ja perinteisiä kääretorttujakin voi tarjota, jos käyttää vain perunajauhoja.

Susanie kirjoitti...

Voikohan Maizenan korvata peruna-/vehnäjauholla vai onko Maizenalla joku spesiaalimpi vaikutus tässä? :)

anskusiili kirjoitti...

Susanie: Varmasti voi korvata esimerkiksi perunajauhoilla, maissitärkkelystä käytetään juustokakuissa käsittääkseni vain kosteutta sitomaan. Perunajauhot ajavat saman asian. : )

Anonyymi kirjoitti...

Osaisitko suositella jotakin muuta hedelmää/marjaa tähän passionin tilalle? :) Ja osaistko yhtään sanoa paljonko sitä kannattaisi soseena laittaa?