torstai 24. helmikuuta 2011

Friteeratut banaanit

En edes meinannut ensin julkaista ohjetta täällä, koska kuva on aivan kaamea (löysä pötkylä sulaneen jäätelön päällä), mutta tämä oli kuitenkin niin hyvää että antaa kuvankin nyt vain mennä. Kyseessä on klassinen kiinalaisten pikaravintoloiden jälkiruoka, kenties se ainoa, ja minä ainakin söisin friteerattuja banaaneja paljon mieluummin kuin yhtäkään kiinalaisen pääruokaa.

Friteeratut banaanit

    4 banaania
    8 rkl vehnäjauhoja
    2 rkl tomusokeria
    1 kananmuna
    reilu 1 dl maitoa
    n. 8 dl öljyä paistamiseen

    Lisäksi:
    vaniljajäätelöä
    kinuskikastiketta/vaahterasiirappia


Kuori ja halkaise banaanit pituussuunassa. Leikkaa vielä puoliksi.
Valmista frityyritaikina sekoittamalla kaikki aineet maitoa lukuun ottamatta yhteen. Lisää maito vähän kerrallaan, sillä taikinasta ei saa tulla liian löysää. Taikinan tulee olla sen verran paksua, että se tarttuu helposti lusikan kuperaan puoleen ja jättää sen päälle kerroksen. Jätä taikina turpoamaan noin puoleksi tunniksi.
Taikinan turvottua laita öljy kattilaan kuumenemaan. Öljy on tarpeeksi kuumaa, kun sinne heitetty leipäpala nousee heti pintaan ja alkaa kypsyä nopeasti kullanruskeaksi.
Kasta banaanipalat frityyritaikinaan, laita kattilaan paistumaan. Paista muutama pala kerrallaan, nosta talouspaperille valumaan. Banaanit kannattaa syödä lämpiminä, sillä muuten ne lörpähtävät.

Vinkkejä:
-Käytä kiinteitä banaaneita, ylikypsyneet eivät toimi yhtä hyvin.
-Anna öljyn kuumeta hetken ennen kuin lisäät seuraavan kierroksen banaaneita paistumaan, sillä öljy kylmenee hieman taikinan ja banaanin vaikutuksesta.

2 kommenttia :

Voisula kirjoitti...

Hei Lunni! Älä sure, minä ajattelin kerran samalla tavalla kun tein friteerattua banaania, mutta kuitenkin oli banaani jäätelön kanssa erinomaista.

Marjis kirjoitti...

Tuohan voisi oikeasti olla älyttömän hyvää :P