sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Syrnikit

Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka jymähtävät tapoihinsa. Esimerkiksi aamupalani oli hyvin kauan aina samanlainen: ruispuuroa voisilmällä. Nyt olen jo jonkin aikaa tehnyt rahkasta ja hedelmistä aamupirtelön, eikä kyllästymisen merkkejä näy vieläkään. Yhtenä vapaapäivänä päätinkin poiketa tavoistani ja testata monessa paikassa näkyneitä syrnikkejä, eli venäläisiä rahkalettuja. Itse noudatin Ruokahommia-blogin reseptiä, ruokakaappini ehdoilla.

Syrnikit

    250 g maitorahkaa
    3 munaa
    2 rkl sokeria
    1 dl grahamjauhoja
    1/2 tl ruokasoodaa
    1 tl vaniljasokeria
    ripaus suolaa
    voita paistamiseen


Vatkaa munat, rahka ja sokeri yhteen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä ne märkiin aineisiin. Anna taikinan kohota jonkin aikaa. Kuumenna valurautainen lettupannu ja lisää jokaiseen koloseen nokare voita.
Kun pannu on kuumennut tipauta koloihin maltillinen määrä taikinaa, paista kullanruskeiksi.
Tarjoa esimerkiksi hillon, hunajan tai vaahterasiirapin kanssa.

Vinkkejä:
-Ainakin minulla letut paistuivat huimaa vauhtia (yksi satsi melkein paloikin!). En tiedä, oliko valurautapannuni hieman liian kuumennut, vai käyttäyvätkö syrnikit näin, mutta olkaa varovaisia.

3 kommenttia :

Janna kirjoitti...

Mäkin oon todellinen jämähtäjä: viimeset pari vuotta oon joka arkiaamu syönyt aamiaiseksi joko munakokkelia tai purkillisen rahkaa. Eikä kyllästymistä siinnä näköpiirissä!

Muistelisin, että nuo letut tosiaan olivat ripeitä kärähtämään! Meinas käydä ohrasesti parin letun kera.

Maukku kirjoitti...

Tosi hyviä smetanan kanssa! Yummy!

Marjis kirjoitti...

Näitä on pitänyt jo pitemmän aikaa pitänyt tehdä. Aina vain jäänyt jostain kumman syystä.
Pinttyneitä tapoja täälläkin havaittavissa.