torstai 23. joulukuuta 2010

Kookospallot

Selailin tovin lehtiä, kokkikirjojani ja suosittuja blogeja, kun etsiskelin inspiraatiota joulumakeisten tekemiseen. Mielessä kävi piparminttuvaahtonamit, marsipaanikohvehdit ja sitruuna-salmiakkipalat, mutta päädyin lopuksi niinkin perinteiseen ratkaisuun kuin kookospalloihin. Jouluna en jaksa säheltää, kun kerrankin saa olla vapaalla samaan aikaan kuin muutkin. Näitä valmistaa vielä siis vaikka jouluaattona, kun aineksetkaan eivät ole kovin eksoottiset. Ohje löytyi lopuksi Kinuskikissalta.

Kookospallot

    1 dl kookoshiutaleita (+ vähän koristeluun)
    3 dl kaurahiutaleita
    1 dl tomusokeria
    1 tl vaniljasokeria
    3 rkl kaakaojauhetta
    100 g margariinia
    1 rkl kylmää vettä


Sekoita kuivat aineet keskenään, paloittele joukkoon hieman pehmeä margariini. Nypi sormilla tasaiseksi ja lisää vesi, painele massaksi. Ota sormien väliin sopivan kokoisia palloja, paina kasaan ja pyörittele kauniin muotoisiksi. Pyörittele kookoshiutaleissa. Säilytä kylmässä ja tarjoile hieman kovettuneina.

Vinkkejä:
-Saat näistä vielä suklaisempia, kun sulatat joukkoon hieman suklaata. Et silloin tarvitse kaakaojauhetta, ja tarkkaile myös, tarvitseeko vettä lisätä. Tämä ei ole ydinfysiikkaa - rakenteen pitää vain olla sellaista, että saat taikinasta pyöriteltyä palloja.

3 kommenttia :

Liisa kirjoitti...

Nää on aika samannäköisiä kun mun tekemät. Taitaa löytyä postauskin. Tuntuko missään vaiheessa että pyörittely vie hermot :D?

AnnaMursu kirjoitti...

Saat syödä noi kaikki ite, ku eihän se miehes välittäny kookoksesta? Vai muistanko väärin =D

anskusiili kirjoitti...

Liisa:

Samanlaisilta näytti, sulla taisi olla vähän suklaisempia. Näitä tuli vaan n. 20, eli en ehtinyt vielä kyllästyä. : D

Anna:

Aivan oikein! Paitsi että nämä meni onneksi lahjakääröön melkein kaikki, ettei tarvinnut syödä itse. : D