keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Tofuwokki

Jännittävää, kokeilin tofua ensimmäistä kertaa elämässäni! On kovin outoa, että olen onnistunut välttelemään sitä niin kauan, kun syön kuitenkin joka viikko kasvisruokaa...
Ostin kohtuullisen edullista (n. 7 e/kg) Alpro Soya -merkkistä maustamatonta tofua, koska esimerkiksi yrttimarinoitu tofu ei mielestäni sovi tähän wokkiin.

Tofuwokki

    Tofu & marinadi:
    250 g kiinteää, maustamatonta tofua
    2 rkl soijakastiketta
    1/2 dl makeaa chilikastiketta
    2 rkl sitruunan mehua
    (vettä)

    Loput wokista:
    3 paprikaa (1 punainen, 1 keltainen, 1 oranssi)
    2 sipulia
    2 valkosipulinkynttä
    2 porkkanaa
    öljyä paistamiseen
    1 rkl tomaattipyreetä
    1-2 dl kookosmaitoa
    1 kasvisliemikuutio
    1 pss vihreitä pakastepapuja


Ota tofu paketista ja painele talouspaperilla. Kuutioi ja sekoita marinadin ainesten kanssa. Laita kannelliseen astiaan ja lisää vettä niin paljon, että tofukuutioit peittyvät. Anna muhia jääkaapissa yön yli.
Seuraavana päivänä: Huuhtele paprikat ja leikkaa valkoiset osat pois. Kuori porkkanat ja silppua sipulit. Pilko paprikat ja porkkanat kauniiksi suikaleiksi/viipaleiksi ja paista sipulien kanssa pannulla öljyssä ja tomaattipyreessä. Kun kasvikset ovat hieman kypsyneet, lisää joukkoon marinoitunut tofu. Ruskista ja lisää hetken päästä kookosmaito ja kasvisliemikuutio, anna poreilla muutaman minuutin ajan. Lisää pakasepavut ja anna poreilla kunnes pavut ovat lämpöisiä. Tarjoile jasmin- tai basmatiriisin kera.

Vinkkejä:
-Voit vaihtaa tofun marinadia aivan makusi mukaan, määrillä ei ole väliä. Jos et esimerkiksi pidä tulisuudesta, voit korvata chilikastikkeen tomaattipyreellä.
-Jos wokki jää mielestäsi liian vetiseksi, voit lisätä loppuvaiheessa nesteeseen sekoitettua maissi- tai perunajauhoa. Itse en tehnyt näin, koska maukasta litkua on vain kiva kauhoa riisien päälle.

3 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

No, mitä pidit? Suositteletko kokeiltavaksi? 8)

anskusiili kirjoitti...

Suosittelen lämpimästi! : ) Menin maistamaan sitä käsittelemätöntä tofua, joka maistui aivan kammottavalle, mutta marinoinnin ja pannulla paistamisen jälkeen maku oli ihana.

petty kirjoitti...

hmmm ei suotta hyvännäköistä! namm vois pitkästä aikaa kokata jotain tällaista :)