tiistai 28. heinäkuuta 2009

Mascarpone-mustikkapiirakka

Nyt sain loputkin mustikkasaaliistani käytettyä ja päädyin tekemään melko tavallista piirakkaa. Halusin tosin kokeilla edes jotakin uutta, joten otin käyttöön mascarponen ja vaahterasiirapin. Myönnetään, myönnetään, olen nyt mennyt täysin sekaisin tuon mustikat ja vaahterasiirappi -yhdistelmän kanssa.

Mascarpone-mustikkapiirakka

    Pohja:
    100 g margariinia
    2 1/2 dl vehnäjauhoja
    3/4 dl kaurahiutaleita
    1/2 dl sokeria
    1 tl leivinjauhetta
    1 muna

    Täyte:
    3 dl mustikoita
    250 g mascarpone-juustoa
    1 dl sokeria
    1 tl vaniljasokeria
    1 muna

    Päälle:
    1 dl mustikoita
    2 rkl vaahterasiirappia

Sekoita 1 dl mustikoita ja vaahterasiirappi keskenään, laita jääkaappiin maustumaan.
Sulata margariini mikrossa ja anna jäähtyä. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon muna ja jäähtynyt margariini. Painele voideltuun piirakkavuokaan.
Vatkaa sähkövatkaimella täytteen aineet keskenään niin, että seos saa kauniin violetin värin. Kaada täyte piirakkavuokaan ja paista uunin keskitasolla n. 35 minuuttia.
Tarjoile jäähtyneenä vaahterasiirapilla marinoitujen mustikoiden kera.

Vinkkejä:
-Pohjan käsittelyä helpottaa kylmä vesi - kastele kädet kun painelet taikinaa vuokaan.
-Voit korvata mascarponen kermaviilillä, rahkalla tai tuorejuustolla, mikäli mascarponea ei löydy kaupasta. Maku on varmasti jokaista käyttäessä hyvin samanlainen!

10 kommenttia :

Mari kirjoitti...

Mascarponea ja mustikkaa! Nyt revähti leuka lattialle. Ei voi olla pahaa! :D

Anonyymi kirjoitti...

tein piirakan, hyvää oli. Kiitos reseptistä.

tutana kirjoitti...

Hei!

Tein piirakan,mutta jostain syystä se ei onnistunut. Käytin tuoreita mustikoita, enkä soseuttanut niitä täytteeseen. Maku oli ok, mutta koostumus vähän vetelä. Ehkäpä yritän toiste uudestaan:)

anskusiili kirjoitti...

Tutana: Voi harmi! Muistaakseni tämä ei ollut löysää... Paha sanoa, missä meni pieleen.

Anonyymi kirjoitti...

Tein karpimman vaihtoehdon käyttämällä 2 dl tattarihiutaleita ja 1 dl mantelijauhetta sekä vähän fiberhuskia. Sokerina intiaanisokeria (vähempikin olisi riittänyt, tuli ihan liian makeaa) ja margariinin tilalla tietenkin VOITA. "Rehelliset herkut" sisältävät voita, ei margariinia!

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos vinkistä, jos joku karppiohjetta kaipaleekin. : ) Ja tietty voi on parempaa kuin margariini, mutta itse käytän voita leivonnassa vain, kun se on yksi pääraaka-aineista, esim. kekseissä ja pullissa. Piirakkapohjasta en maista, onko käytetty voita vai margariinia.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta, tästä tuli aivan mielettömän ihana piirakka! Sen pienen lisäsäväyksen antoi vielä vaahterasiirapissa marinoidut mustikat. Hyytyminen ei meillä tuottanut ongelmia, piiras pysyi hienosti kasassa kunnolla jäähdytettynä. Tätä leivon anopille kiitokseksi siitä, että kantaa meille metsästä litroittain mustikoita :)

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi, ei kestä! : ) Vaikka perinteinen mustikkapiirakka ihanaa onkin, kyllä pieni vaihtelu on paikallaan. Ja kuulostaa hyvältä vaihtokaupalta noiden mustikoiden kanssa. ; )

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos reseptistä! Pohjan ohje on aivan loistava. Soveltuu minkälaisen tahansa täytteen kanssa. Parhaillaan hedelmäpiiras uunissa (ilman mitään juustoa - pelkkiä hedelmiä). Hyvältä näyttää! ;)

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Minäkin käytän tuota pohjaa melkein kaikissa makeissa piirakoissa, kaurahiutaleet sopivat sinne kivasti. : )