sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Suklaakreemikakku

Isänpäivänä piti tehdä jotakin suklaista ja kohtuullisen nopeaa työkiireiden takia, ja päädyin Sirpa Talkan Tee hyvä kakku -kirjan ohjeeseen (alkuperäinen nimi Runsas suklaakreemitorttu). Itse kokeilin leivontasuklaata nyt ensimmäistä kertaa, mutten suoraan sanottuna huomannut mitään hekumallista eroa tavalliseen suklaaseen verrattuna. Valistakaa toki tätä tietämätöntä, mikäli joku tietää enemmän. Fazerin levyssä ainakin olin juuri sopiva määrä (250 g) suklaata kakkua varten.

Suklaakreemikakku

    Pohja:
    150 g tummaa suklaata
    150 g margariinia
    1 1/2 dl sokeria
    2 tl vaniljasokeria
    4 munaa
    2 dl vehnäjauhoja
    1/2 dl kaakaojauhetta
    1 tl leivinjauhetta

    Kuorrutus:
    100 g tummaa suklaata
    125 g margariinia
    50 g kookosrasvaa
    2 kananmunaa
    1/2 sokeria


Voitele irtopohjavuoka (halkaisijaltaan 22 cm) ja aseta pohjalle pala leivinpaperia. Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä sillä aikaa, kun vaahdotat rasvan, vaniljasokerin ja 1 dl sokerista vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita hieman jäähtynyt suklaa vaahtoon. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan ja lisää keltuaiset suklaiseen vaahtoon yksi kerrallaan, samalla kovasti sekoittaen.
Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Vispaa munanvalkuaiset ja sokeri (1/2 dl) kovaksi vaahdoksi. Yhdistä molemmat seokset vaahtoon vuorotellen lisäten.
Pane taikina vuokaan ja paista uunin alaosassa 30-45 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä ja ala valmistaa kuorrutusta. Sulata kuorrutuksen suklaa jälleen vesihauteessa ja jäähdytä hieman. Pilko kulhoon voi ja kookosrasva ja kaada suklaa sekaan. Sekoita tasaiseksi, tarvittaessa sähkövatkaimella.
Vatkaa kaksi kananmunaa ja sokeri vaahdoksi kulhossa, joka on upotettu lämmintä vettä sisältävään tiskialtaaseen. Kun vaahto on vaaleaa, vaihda tiskialtaan vesi kylmäksi ja vispaa vielä 5 min. Yhdistä kananmunavaahto suklaaseokseen ja peitä (jäähtynyt) kakku ensin sivuilta vaahdolla. Voitele sitten loput kuorrutuksesta paksuksi kerrokseksi kakun päälle.

Vinkkejä:
-Kannattaa todella tehdä kakku aika pieneen vuokaan, itse tein vähän liian isoon ja kakusta tuli kauhean littana. Kypsymisaikakin oli paljon pienempi, sen takia pistin tuon vartin vara-ajan.
-Jos kuitenkin onnistuu tekemään kaakun oikean kokoiseen vuokaan, kakun voi halutessaan halkaista ja täyttää jollakin hillolla/marmeladilla. Itse oli tarkoitus pistää väliin äidin omenasosetta, mutta toiveeksi jäi. Kermavaahtoa en sisään pistäisi, koska kermaisuutta kyllä riittää.
-Kirjassakin painotetaan ja olen tämän itsekin varmaan miljoonasti sanonut, mutta valkuaisvaahtoa tehdessä välineiden pitää olla täysin kuvia ja puhtaita, että vaahto onnistuu. Onnistunut valkuaisvaahto on niin kovaa, että kupon voi turvallisesti kääntää ylösalaisin.
-Käytän NoMU-merkkistä kaakaojauhetta, joka tapaa paakkuuntua hieman. Kannattaa ainakin varmuuden vuoksi lisäillä kuivat aineet (vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe) siis siivilän läpi taikinaan, että tulos on varmasti sileä.
-Kakun voi halutessaan koristella vaikka Marianne-rakeilla, kuten minäkin tein. : )



3 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

oi että, näyttää herkulliselta ! lueskelin noita vanhempiakin juttuja, tai oikeestaan katoin vaan kuvat, ja haluisin kyllä joskus tulla teille syömään ! :D kaikki näyttää niin ihanalta. harmi et oon ite aika huono kokkailemaan.

anskusiili kirjoitti...

No tervetuloa vain luokseni elämään hyvin suklaapainotteisella ruokavaliolla. : D

Anonyymi kirjoitti...

Oi kun on herkullisen näköinen kakku :)