perjantai 26. syyskuuta 2008

Seeprapalat (Zebra Bars)


Ohje on jälleen kirjasta Amerikan herkut (Jill & Joyce Parker) ja minä juustokakkuihmisenä innostuin tästä heti! Eli kyseessä on tavallaan brownien ja juustokakun yhdistelmä, tuloksena todella makeita leivoksia vaikka kahvin kera.


Seeprapalat

    Brownie:
    100 g tummaa suklaata
    100 g margariinia
    1 1/2 dl sokeria
    1/2 tl vaniljasokeria
    3 munaa
    1 3/4 dl vehnäjauhoja

    Juustokakku:
    225 g tuorejuustoa
    3/4 dl sokeria
    1 muna
    4 tl vehnäjauhoja
    1/4 tl vaniljasokeria


Voitele neliskulmainen paistovuoka, joka on kooltaan 21 x 21 cm. Valmista ensin brownietaikina. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa ja siirrä kattila pois levyltä.
Sekoita suklaan sekaan sokeri ja vaniljasokeri, anna jäähtyä 15 minuuttia. Laita tässä vaiheessa uuni lämpenemään 175 asteeseen ja sekoita keskenään juustokakun aineet eri kulhossa.
Kun brownietaikina on jäähtynyt 15 minuuttia, sekoita joukkoon munat ja vehnäjauhot. Levitä melkein kaikki brownietaikinasta vuoan pohjalle, tiputtele juustokakkuseos pinnalle kerrokseksi ja levitä loput brownietaikinasta päälle. Vedä hammastikulla pyörteitä taikinaan.
Paista 30 minuuttia, anna jäähtyä ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi.

Vinkkejä:
-Itse teen vesihauteen niin, että laitan isompaan kattilaan muutaman sentin vettä ja sulatettavat aineet pienempään kattilaa. Sitten asetetan pienemmän kattilan isomman sisään ja kuumennan noin keskilämmöllä liedellä. Kannattaa olla varovainen, ettei isommasta kattilasta kiehu vettä yli, koska useimmissa tapauksissa sulatettava aine ei kestä vettä.
-Mielestäni leivokset maistuivat parhailta, kun ne olivat muhineet jääkaapissa yön yli.

5 kommenttia :

smanni kirjoitti...

Heei! Täytyy kyl kiittää sua sun blogista nyt ku sain tehtyä tän tunnuksen! Tää on ihan mahtava! Nää sun ohjeet on just niin mun makuun. Tuun tänne aina inspiroitumaan ja kuolaamaan =). Näitäkin on tullut kokeiltua aiemmin ja olipa syntisen hyviä!

Lisa-Alisa kirjoitti...

Heips! Mulla tuli brownie- taikinasta aika löysä ja juustotaikina melko paksua, joten toisen "levittäminen" toisen päälle oli lähinnä sellaista "upota vähän tohon ja vähän tohon"- meininkiä :)
Et aika hassunnäköistä siitä tuli, mut maku taitaa olla kohdallaan (uunissa vielä).

anskusiili kirjoitti...

Lisa-Alisa: Muistaakseni itselläni kävi vähän noin, että juustokakkutaikina oli paksumpaa ja siis hankalaa levittää, mutta kyllä se kuitenkin jotenkin onnistui. Voisin järkeillä niin, että tuorejuuston tulee olla huoneenlämpöistä, jolloin se on paljon valuvampaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, mulla kävi niin että juustotäyte valui pohjalle. Miten tämän voisi välttää? EIhän se makuun vaikuta, mutta näyttää hieman oudolta kieltämättä :)

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Tosiaan tuo brownie-taikina on hieman löysempää kuin juustokakkutaikina, joten kannattaa levittää reilu kerros ensin suklaataikinaa (melkein kaikki) ja sen päälle tiputella juustokakkutaikinaa. Päälle sitten vielä hieman brownie-taikinaa ja hammastikulla pyörittelee kuvioita varovaisesti. : )