perjantai 26. syyskuuta 2008

Halloumisalaatti

Jälleen Kreikka innoitti minua kokeilemaan uusia ruokajutuja! Ostin vihdoinkin kaupasta paketin halloumijuustoa, ja salaattitarvikkeet löytyivät valmiiksi jääkaapista. Halloumi on siis kyproslaista juustoa, joka soveltuu hyvin grillaukseen. Juusto ei tiiviin rakenteensa takia nimittäin sula sitten millään. Reseptri on siis omasta päästä, jääkaapin sisällön mukaan sävelletty.

Halloumisalaatti


    1 pkt halloumijuustoa (n. 225 g)
    10-15 kirsikkatomaattia
    jäävuorisalaattia
    1 sipuli
    kivettömiä, mustia oliiveja
    tilkka oliiviöljyä
    tilkka balsamicoa


Viipaloi juustokimpale ohuehkoiksi viipaleiksi. Paista pannulla noin viisi minuuttia molemmin puolin, jotta juusto saa kauniin ruskean värin.
Murenna jäävuorisalaattia salaattikulhon pohjalle. Pilko sipuli ja puolita kirsikkatomaatit, lisää ne sitten oliivien kanssa salaattiin. Sekoita hieman ja asettele lämpöiset juustosiivut salaatin päälle. Kaada päälle tilkka oliiviöljyä ja balsamicoa.

Vinkkejä:
-Kannattaa olla varovainen balsamicon kanssa, koska halloumi on itsessään aika suolaista, ja balsamico vain vahvistaa suolan makua.
-Itselleni tuli jälkeen päin mieleen, että jos salaatista haluaa hieman raikkaamman, voi lisätä vaikka hunajamelonin viipaleita joukkoon.

Ei kommentteja :