sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Puuroa joka viikonpäivälle


Lähdin mukaan Indiedaysin Motivaation maaliskuu -teemaan, jossa 15 bloggaajaa esittelevät omia vinkkejään terveelliseen elämään liittyen. Osa kirjoittelee liikunnasta ja osa hyvinvoinnista sekä ruoasta, ja arvatenkin minä kuulun jälkimmäiseen joukkoon. Heh, vaikka varmaankin kuulostaa oudolta, että leivontabloggaaja on terveellisten elämäntapojen lähettiläänä... Blogini on vain pala todellisuutta, ja arkisin syön terveellisesti sekä monipuolisesti. Viikonloppuisin sitten leivotaan!


Kuten olen varmaan aiemminkin maininnut, puuro on minulle sydämen asia. Aloitan aamuni aina jonkinlaisella puurolla, ja jos aikaa on vähänkin enemmän, teen puuron kattilassa ja panostan vähän enemmän maustamiseen. Joskus en osannut keittää kunnon puuroa kattilassa: puurostani tuli jotenkin kuivaa ja raa'an makuista. Kattilapuurossa tärkeintä onkin riittävä neste ja alhainen lämpö, ja esimerkiksi mantelimaito antaa ihanaa makua puuroon kuin puuroon.


Entäs sitten hiutaleet? Melkein aina käytän ihan tavallisia luomulaatuisia kaurahiutaleita, mutta joskus myös esimerkiksi SunSpeltin täysjyvämannahiutaleita (kiitos Ida vinkistä!). Olen ulkomaalaisissa ohjeissa törmännyt steel cut oats -kaurahiutaleisiin mutta etsinnöistä huolimatta en ole löytänyt sellaisia mistään. Kyseessä on jonkinlainen kauraryyni, mutta ei kokonainen. Saa ehdottomasti vinkata, jos joku tietää mistä sellaisia löytäisi!

Olen kehitellyt seitsemän oman makuni mukaista puuroannosta - yhden jokaiselle viikonpäivälle. Kaikki ohjeet ovat yhdelle henkilölle ja sisältävät terveellisiä raaka-aineita, joiden avulla nälkä pysyy taatusti poissa lounasaikaan saakka. Mielestäni terveellisen ruokavalion pohjana on ravitseva ja täyttävä aamupala, ja vaikka muuten tykkäänkin herkutella, aamupalalla (ja arkena suurimmaksi osaksi muutenkin) keskityn puhtaisiin raaka-aineisiin ja välttelen lisättyä sokeria ja lisäaineita. Yritin pitää ohjeiden puuroainekset aika perusraaka-aineissa, ja suosittelen erityisesti ostamaan mantelimaitoa näitä ohjeita varten.

Maanantai: Peruspuuro raejuustolla


Tämä on minun peruspuuroannokseni, kun ei ole aikaa keittää kattilassa tai muutenkaan soheltaa aikaisin aamulla. Puuro valmistuu mikrossa alle kolmessa minuutissa ja maistuu melkein yhtä hyvältä kuin kattilassakin keitetty puuro. Raejuusto puurossa saattaa kuulostaa oudolta, jos et ole vielä tätä maailman parasta yhdistelmää maistanut, suosittelen rohkaistumaan ja koittamaan!

Peruspuuro raejuustolla

1 dl kaurahiutaleita
reilu 2 dl vettä
ripaus suolaa
1 dl raejuustoa (Keso on parasta!)
80–100 g marjoja (esim. pensasmustikoita)

Mittaa kaurahiutaleet ja vesi/maito suurehkoon kulhoon. Kuumenna mikrossa täydellä teholla (800 W) n. 2 min 40 s. 
Lisää suola, sekoita. Nauti raejuuston ja marjojen kanssa. Jos käytät pakastemarjoja, sekota ne puuron sekaan, jotta ne sulaisivat hieman. Nauti heti, puuro jäähtyy äkkiä.

Tiistai: Intialainen mannapuuro


Intialaisessa keittiössä käytetään mannaryynejä erityisesti jälkiruokaosastolla, mutta mannaryyneistä saa myös terveellisen puuron, jos käyttää täysjyvämannaa. SunSpeltin speltistä tehty täysjyvämanna on paitsi terveellistä, myös todella hyvää. Valmistusaika on kattilassa vain kolme minuuttia, eli arkiaamuna ei tarvitse kykkiä kattilan ääressä.

Tämän puuroannoksen makumaailma tulee mistäs muualtakaan kuin Intiasta! Rusinoiden vihaajat voivat vaihtaa ne muihin mieluisiin kuvattuihin hedelmiin.

Intialainen mannapuuro

2/3 dl täysjyvämannaryynejä
2 1/2 dl mantelimaitoa/vesi-mantelimaitoseosta
2 rkl (sultana-)rusinoita
1/2 tl kardemummaa
ripaus suolaa
päälle kookoslastuja

Kiehauta neste kattilassa, lisää sitten mannaryynit vähän kerrallaan samalla vatkaten. Lisää myös rusinat ja kardemumma. Suosittelen käyttämään vispilää!
Alenna lämpöä reilusti ja anna puuron kypsyä n. 3 minuuttia, sekoita välillä. Mausta suolalla ja koristele annos kookoslastuilla.


Keskiviikko: Manteli-chiapuuro



Mantelimaito ja chiansiemenet sopivat täydellisesti yhteen, ja chiansiementen nesteensitomiskyvyn vuoksi siemenet muodostavat nesteeseen lisättyinä geelimäisen rakenteen. Kun puuro keitetään chiansiementen kanssa, puurosta tulee ravintorikasta ja rakenteeltaan mukavan jämäkkää, kuin taikinaa. Tämä puuro on mielestäni hyvää suolaisena, eli ilman mitään makeutusta, mutta esimerkiksi pieni nokare hunajaa sopisi joukkoon myös hyvin. 

 Manteli-chiapuuro

1 dl kaurahiutaleita
3 dl mantelimaitoa
1 rkl chiansiemeniä
ripaus suolaa
(1 rkl hunajaa makeuttamiseen)
kuorimattomia manteleita

Kiehauta mantelimaito kattilassa, lisää kaurahiutaleet ja chiansiemenet. Sekoita tasaiseksi. Anna poreilla hiljalleen n. 10 minuutin ajan välillä sekoittaen.
Mausta suolalla ja halutessasi hunajalla. Nauti manteleiden kera.

Torstai: Vaniljainen valkuaispuuro


Tämä on ehkä uusista puurotuttavuuksistani mieluisin makunsa, rakenteensa ja täyttävyytensä takia. Minulta jää leivonnasta usein yli valkuaisia, jotka säilyvät noin viikon jääkaapissa. Aina ei ole käyttöä marengille tai macaron-leivoksille (vaikka periaatteessa kummallekin aina olisi tarvetta), ja jatkossa aion pitää tämän käyttötarkoituksen mielessä. Munanvalkuaiset puurossa kuulostaa varmaan raejuustoakin hurjemmalta ajatukselta, mutta ennakkoluulot pois! Kuten kuvista näkee, puurosta tulee samettista, ja aito vaniljatanko kruunaa luksuspuuron.


Vaniljainen valkuaispuuro

1 dl kaurahiutaleita
3 dl mantelimaitoa/vesi-mantelimaitoseosta
1/2 vaniljatanko
ripaus suolaa
2 munanvalkuaista
pakastemusikoita

Kiehauta neste kattilassa, lisää kaurahiutaleet ja vaniljatangon siemenet. Anna poreilla hiljalleen n. 8 minuutin ajan välillä sekoitellen.
Kun kattilassa on vielä hieman nestettä jäljellä, lisää valkuaiset yksi kerrallaan joukkoon vispilällä sekoittaen. Varo, ettei munanvalkuainen muutu kokkareiseksi.
Anna kypsyä vielä parin minuutin ajan miedolla lämmöllä, mausta suolalla ja nauti pakastemusikoiden kanssa.

Perjantai: Maapähkinävoipuuro


Maapähkinävoista on moneksi, ja käytänkin sitä ahkerasti leivonnassa, välipaloissa ja tietysti aamupalalla. Kun ostat maapähkinävoita, suosi sellaisia, joihin ei ole mielellään lisätty muita aineita kuin enintään suolaa. Oma suosikkini on Urtekramin crunchy-maapähkinävoi, jossa on maapähkinöiden lisäksi vain Himalajan suolaa. Maapähkinävoi tekee puurosta täyttävää ja uskomattoman herkullista. Parhaiten maapähkinävoi (tai kaverillisesti pb, peanut butter) sopii mielestäni banaanin kanssa, ihan täydellinen makupari!

Maapähkinävoipuuro
1 dl kaurahiutaleita
3 dl mantelimaitoa/vesi-mantelimaitoseosta
1 rkl maapähkinävoita
1/2 banaani viipaloituna

Kiehauta mantelimaito ja lisää kaurahiutaleet. Anna poreilla hiljalleen kymmenisen minuuttia.
Lisää maapähkinävoi, sekoita tasaiseksi joukkoon. Koristele banaaniviipaleilla ja nauti!


Lauantai: Vadelma-jogurttipuuro uunissa


Lauantaina ehtii tehdä vaikka uunipuuroa, jonka tekemiseen menee alle puoli tuntia. Samalla kun puuro kypsyy uunissa, voi vaikka keitellä kahvia tai mennä sänkyyn takaisin makoilemaan. Puuro saa makeutensa vain puolikkaasta banaanista, joten jos olet makeamman ystävä, lisää puuroon ennen paistamista pari tilkkaa steviaa tai vaikka ruokalusikallinen hunajaa.

Vadelma-jogurttipuuro uunissa

1 dl kaurahiutaleita
2 dl vettä/maitoa/mantelimaitoa
1/2 banaani
1 muna
ripaus suolaa
(1/4 tl vaniljauutetta)
1 dl (jäisiä) vadelmia
2 rkl Bulgarian jogurttia
mantelilastuja

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen.
Mittaa kaurahiutaleet ja neste uuninkestävään, reilun kokoiseen kulhoon.
Muussaa banaani haarukalla kulhossa, lisää muna ja sekoita sen rakenne rikki. Sekoita kaurahiutaleiden joukkoon, lisää suola, halutessasi vaniljauute ja vadelmat. Viimeistele lisäämällä nokare Bulgarian jogurttia keskelle.
Paista uunissa n. 25 minuutin ajan tai kunnes keskusta on vielä hieman höllyvä mutta melkein paistunut.
Tarjoile mantelilastujen kanssa ja nauti kuumana.


Sunnuntai: Omenapiirakkapuuro


Jätin parhaan viimeiseksi ja vieläpä ihanalle viikonpäivälle, sunnuntaille. Yleensä minä ja kani heräämme sunnuntaisin ensimmäisinä ja suuntaamme heti aamupalalle omille tahoillemme. Kanille pellettiä, minulle ylellistä puuroa.

Tämä puuro hakee makunsa kanelisesta omenapiirakasta. Mantelimaitoa käyttäessä maku ja rakenne on todella samettinen, joten suosittelen ehdottomasti ostamaan (makeuttamatonta) mantelimaitoa puuronkeittohommiin.

Omenapiirakkapuuro

1 dl kaurahiutaleita
3 dl mantelimaitoa/vesi-mantelimaitoseosta
1 omena
kanelia
vaniljauutetta/-jauhetta
ripaus suolaa
saksanpähkinöitä

Kuutioi omenat pieniksi kuutioiksi. 
Mittaa kattilaan mantelimaito tai vaihtoehtoisesti mantelimaito-vesiseos (vaikka puolet ja puolet). Anna kiehahtaa, lisää kaurahiutaleet, melkein kaikki omenakuutiot, kaneli ja vanilja.
Vähennä lämpöä noin puoliteholle ja anna poreilla hiljalleen n. 10 minuuttia. Sekoita välillä.
Mausta suolalla, kaada kulhoon ja viimeistele annos lopuilla omenakuutioilla ja saksanpähkinöillä.

Motivaation maaliskuu -teemasivuilta löydät muutkin postaukset ja voit osallistua kilpailuun, jossa saat jakaa oman vinkkisi terveellisiin elämäntapoihin. Palkintona on 100 euron Puhdistamo-tuotepaketti, ja vastausaikaa on 23.3. asti!

23 kommenttia :

Unknown kirjoitti...

Aivan täydellisen näköisiä puurovariaatioita<3 Varsinkin toi uunipuuro vaikuttaa tosi erikoiselta ja namilta! Pitää testata:)

Jossu kirjoitti...

Oii, miten inspiroiva postaus :)
Mun suosikki on luomuhiutaleet (Malmgårdin on parhaita!), 50/50-maito-vesi, ripaus suolaa ja pellavansiemenä. Päälle raejuustoa ja mangokuutioita pakkasesta - t-a-i-v-a-a-l-l-i-s-t-a! :) Tuota valkuaispuuroa pitäisi uskaltaa kokeilla.. Onnistuukohan se mmikrossa..? toi banaani-pb-combo on kanssa ihan jumalaista :)

Iina Kraak kirjoitti...

Jollain uskomattomalla tavalla sait puuron vaikuttamaan todelliselta herkulta. (No ei se ollut oikeasti uskomatonta, koska tämä oli aivan todella houkuttelevannäköinen postaus!) Mutta täytynee pitää puuroviikko, jos ei näillä herkuilla puuronvihaaja sisälläni hiljeni niin ei sitten millään. (Liikaa laitospuuroa, se tappaa kenen tahansa puurohalut.)

PS. Tiesitkö, että valkuaisia voi myös pakastaa?

anniamai kirjoitti...

Ihania ideoita, kiitos näistä! :) Kaurapuuro on parasta. Sisko vinkkas mulle just vähän aikaa sitten, että kannattaa tehdä puuro kaurasuurimoista, jonka sit tietty unohdin ja sekotin kaupassa kauraleseisiin :D mut suurimoista tulee kuulemma tosi hyvää puuroo. Leseistäkin on tullu hyvää, kaippa ne on vielä vähän terveellisempiäkin kun kaurahiutaleet?? No, en oo sen kummemmin perehtynyt et mitä eroa noissa on :) Mut täytyis niitä suurimoitakin nyt kokeilla! Ja mantelimaitoo kans :)

Pipsa kirjoitti...

Varsinkin tuo vadelma-jogurtti-uunipuuro näyttää aivan taivaalliselle! Mainioita komboja :)

Laura kirjoitti...

Perus kaurapuuro+raejuusto, marjat ja mehukeitto on kyllä paras combo <3 Ihana postaus ja tuo uunipuuro menee kyllä viikonloppuna kokeiluun !

Julia kirjoitti...

Vau! Kiitoksia todella paljon tästä postauksesta, tämähän saa haluamaan syödä puuroa joka aterialla! :D Ja täälläkin uunipuuro menee varmasti testaukseen! Muutenkin tuo mukavasti motivaatiota terveellisempään ruokailuun.

Elisabeth kirjoitti...

Ihania puuroversioita - itse olen kanelia yhdistänyt hunajaan ja kreikkalaiseen jogurttiin :) Suurena Nutella-fanina tykkäsin kovasti maapähkinävoiversiosta, sitä pitää heti kokeilla!

xxx
E
http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

anskusiili kirjoitti...

Paula Koo: Voi kiitos! Uunipuuro on kyllä kivaa vaihtelua kattila-/mikropuurolle,

Jossu: Ai miten ihanalta kuulostaa, pitää pistää mieleen myös nuo kaurahiutaleet. Uskoisin että valkuaispuuro onnistuu myös mikrossa, jos valkuaiset lisää joukkoon kypsentämisen puolen välin jälkeen hyvin sekoittaen. Itse sekoittaisin vielä pari kertaa kypsentämisen loppuvaiheessa, ettei tule klimppejä. : )

Irina Kraak: Kiitos kovasti, tosi ihana kuulla. Tykkäsin kauheasti tämän puuropostauksen tekemisestä. : ) En kyllä voi sanoa olevani esimerkiksi koulupuuron ystävä, mutta kotitekoiset versiot ovat siitä kaukana. Ja kiitos pakastamisvinkistä, en ollut tiennyt!

anniamai: Hei kiitos vinkistä, pitää katsoa löytyisikö kaurasuurimoita, olen tainnut nähdä lähikaupassa. : ) Ja leseet taitavat olla ravinteikkaampia kuin ihan hiutaleet, eli niitäkin voisi välillä käyttää.

Pipsa: Kiitos kovasti, kiva kuulla!

Laura: Jee, toivottavasti tykkäät!

MiljaJulia: Ihanaa, toivottavasti sain tämän avulla muitakin käännytettyä puurohulluiksi!

Elisabeth: Hauska kuulla! Ja kreikkalainen jogurtti+hunaja+kaneli... mikä kombo. <3

Daniela kirjoitti...

Ensimmäiset 22 vuotta elämästäni söin aina vain puuroaamiaisia. En naperona edes halunnut jogurttia tai mitään muutakaan. Söin muutenkin aika askeettisesti, se kai miellytti :D

Mutta sitten tuli ihme stoppi, enkä saa(nut) enää puuroa alas. Ehkä marjojen kera just ja just. Eikä maapähkinävoikaan asiaa pahenna. Mutta pääsääntöisesti nouthänks.

T-o-I-v-o-t-t-a-v-a-s-t-I inspiroituisin näistä puuroista kovasti, sillä haluaisiin mokoman (ainakin satunnaisesti) takaisin aamiaisrepertuaariini!

Anonyymi kirjoitti...

Oletko kokeillut tuorepuuroja?
Pitää ehdottomasti kokeilla tuota uunipuuroa.
Yksi omista suosikeista on sun mustikka-raejuustopuuro, tosin itse laitan siihen pikkasen myös kanelia.

MRSQ kirjoitti...

Aivan super ihana postaus!! :D Sai ihan sikana huippuja vinkkejä, kiitos!! :)

anskusiili kirjoitti...

Daniela: Hauska juttu, nimittäin minä en pienenä voinut sietää puuroa (en kotona tehtyä tai tarha-/koulupuuroa)! Nyt olen muutaman vuoden syönyt puuroa kuin hullu, ja saas nähdä, tuleeko minullekin stoppi. Tule kertomaan, jos intoudut kokeilemaan jotakin puuroista. Olisi kiva kuulla, miten maistuu. : )

Anonyymi: Olen kokeillut muutamia erilaisia tuorepuuroja, mutta jotenkin aamulla haluan nimenomaan lämmintä puuroa. Tuorepuuro voisi olla hyvä välipala!
Ihana kaneli, se sopii melkein kaikkiin puuroihin.

MRSQ: Jee mahtava kuulla!

Laura kirjoitti...

Oi miten ihania puuroreseptejä! Mun ehdoton lemppari on valkuaispuuro raastetulla porkkanalla tai kesäkurpitsalla :-)

Ymmärtääkseni noi ylempänä mainitut kaurasuurimot on about sama asia kuin steel cut oats, paitsi ettei niitä oo "steel cutattu" :D Niitä voi siis blenderissä hajottaa pienempiin osiin ja tuloksena on steel cut oats? :)

anskusiili kirjoitti...

Laura: Oi kuulostaa kieltämättä ihanan täyttävältä ja ruokaisalta!

Ja taidatpa olla oikeassa, mahtava vinkki tuo blenderillä hienontaminen. Pitääpä ostaa kaurasuurimoita/-ryynejä ja kokeilla blenderin kautta. :)

Anonyymi kirjoitti...

Vadelma-jogurttipuuro testattu! Lähtipä lauantai ihanasti käyntiin, se oli nimittäin todella hyvää. Kiitos inspiroivasta postauksesta :)

Tuuli kirjoitti...

Olipa jotenkin inspiroiva postaus, vaikken varsinaisesti puuroihmisiä olekaan! Silloin tällöin syön kaurapuuroa raejuustolla ja pakastemarjoilla lounaan asemesta (kun en jaksa tehdä muuta). Intialainen puuro ja vadelmauunipuuro kuulostivat testaamisen arvoisilta - varsinkin kun SunSpeltin täysjyvämannaa löytyy (jostain tuntemattomasta syystä) jo valmiiksi kuivakaapista !

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Vautsi, kiva kuulla! : )

Tuuli: Ihanaa että olen saanut ehkä mahdollisesti käännytettyä ei-puuroihmisen puurojen maailmaan. Minunkin kestolemppari on raejuusto+pakastemarjat, siihen en ole vuosienkaan syömisen jälkeen kyllästynyt. SunSpeltin täysjyvämanna on tosi ihanaa, siitähän voit aloittaa testailusi!

Hayley kirjoitti...

Mainioita puurovinkkejä! Me puurourpot starttaamme aamuun tosi monipuolisilla eväillä! :)

Raita kirjoitti...

Itse oon rakastunut luomu ohrapuuroon. Taivaallista kun antaa tekeytyä uunissa 2 tuntia. Suosittelen testaamaan. Väriltään ihanan punertavaa...ja vain niiiiin hyvää lohturuokaa. :)

anskusiili kirjoitti...

Hayley: Kiitoksia! En voisi enää kuvitellakaan siirtyväni johonkin smoothie- tai jogurttiaamupalaan, kun puurosta saa niin mahtavan ja helposti varioitavan aamupalan.

Raita: Oi kuulostaa ihanalta! Minulla on luomulaatuisia ohrahiutaleita kaapissa, niitä tulee aika vähän käytettyä mihinkään. Pitäisi kokeilla. : )

Homsantuu kirjoitti...

Oih, tämä postaus on ihan huippu! Onneksi joku vielä arvostaa puuroa!

anskusiili kirjoitti...

Homsantuu: Ihana kuulla! Puuro alkaa pikku hiljaa ilahduttavasti kasvattaa mainettaan. : )