sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Aprikoosi-suklaatäytekakku


Nyt on leipuriharrastajaa lellitty, kun on saanut kerrankin leipoa kakkuja kunnon tarkoitukseen. Toissa viikonloppuna tuli tehtyä isänpäiväkakku ja viime viikonloppuna kakku omia syntymäpäiväkahveja varten. Itselleni kakkujen, varsinkin täytekakkujen, tekeminen on kaikista haastavinta, koska harjoitusta ei saa kovin usein. Ei ole mitään järkeä leipoa täytekakkua keskellä viikkoa, jos ei välttämättä löydä sille tarpeeksi syöjiä. 

Käytin kakkupohjaan Linda Lomelinon suklaakakkupohjaa, josta puolitin aineet suosiolla. Lindan kakkuja nähneet tietävät, että kakuissa on korkeutta ihan hurjasti! Nätin näköistä muttei kauhean käytännöllistä. Kakkupohja oli mehevä ja superhelppo (ei vaahdotusta, yksinkertaiset aineet vain sekaisin kulhossa), ja täytteeseen halusin kirpeää aprikoosia tuorejuuston ja kerman lisäksi.

Kakusta tuli minulle tuttuun tapaan vähän vino ja epätasainen, mutta mausta kyllä tykättiin. Lisää vain harjoittelua, niin hyvä tulee. Voin suositella Linda Lomelinon herkkua kakkupohjaa vaihtoehdoksi sokerikakkupohjalle, ja aprikoosi sopii tumman suklaan kanssa aina takuuvarmasti. Tällä ohjeella tulee pienehkö 15-senttinen kakku, joka on kuitenkin näyttävän korkea.

Aprikoosi-suklaatäytekakku (n. 8-10 palaa)

Kakkupohja:
35 g voita
2 1/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
3/4 tl leivinjauhetta
3/4 tl ruokasoodaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl + 1 rkl maitoa
1 muna
3/4 dl kuumaa kahvia tai vettä

Täyte:
1 1/2 dl kermaa
150 g tuorejuustoa
200 g aprikoosimarmeladia

Päälle:
130 g tummaa suklaata
1 dl kermaa
tuoreita vadelmia

Valmistele 15-senttinen kakkuvuoka - voitele ja jauhota tai käytä leivinpaperia vuoraamiseen.
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Sulata kakkupohjan voi, anna jäähtyä. Siivilöi kulhoon vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja ruokasooda. Lisää loput aineet listan järjestyksessä, vatkaa sähkövatkaimella sileäksi. 
Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 30-40 minuutin ajan, kunnes kakku on pinnalta kiinteä. Voit testata kypsyyttä myös puutikulla.
Anna kakun jäähtyä 15 minuuttia vuoassa ennen kuin otat sen ritilälle jäähtymään.
Valmista täyte vatkaamalla kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita keskenään tuorejuusto ja puolet aprikoosimarmeladista, vatkaa kerman sekaan. 
Leikkaa täysin jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Levitä pohjimmaisen levyn päälle kerros aprikoosihilloa, sen jälkeen puolet täytteestä. Laita päälle keskimmäinen levy, voitele aprikoosihillolla ja levitä päälle loput täytteestä. Paina päällimmäiseksi viimeinen levy, voitele sekin vielä aprikoosihillolla.
Valmista kuorrute sulattamalla suklaa joko mikrossa varovaisesti tai liedellä vesihauteessa. Kuumenna kerma kattilassa kättä lämpöisemmäksi, lisää kattilaan suklaasula. Sekoita tasaiseksi mutta älä lämmitä enää.
Kaada kuorrute kakun päälle, anna valua hieman reunojen yli. Painele päälle vadelmat.

Vinkkejä:
- Jos sinulla on esimerkiksi 24-senttinen kakkuvuoka, suosittelen tuplaamaan kakkupohjan ainesosat ja käyttämään täytteeseen 2 dl kermaa, 200 g tuorejuustoa ja 300 g aprikoosimarmeladia.
- Kakkupohjaan voi paistua niin, että se on pinnalta kupumainen. Pintaa voi tasoittaa leikkaamalla kuvun pois. Kakkupohjan leikkaaminen kolmen osaan onnistuu helposti suurella, sahalaitaisella veitsellä. Älä paina pohjaa vaan sahaa kevyesti, pidä veistä aivan vaakasuorassa koko ajan. Itse laitan yleensä pohjan päällimmäiseksi ja ylimmän osan pohjasta taas alimmaiseksi.

 
Ei se ole niin tarkkaa, nojaako kakku vasemmalle vai oikealle tai että ovatko kerrokset saman paksuisia...

9 kommenttia :

Katri kirjoitti...

Näyttää herkulliselta! :)

Kiitu kirjoitti...

Voi vitsit miten ihana blogi! Eksyin tänne nyt vasta ensimmäisen kerran mutta täytynee jatkossa ottaa tavaksi vierailla useamminkin :) ! Niin luettavan arvoista matskua ja ihanan oloisia reseptejä että pääsit oman blogini blogilistalle ;) ! Erityisesti valokuvat pistivät silmään, jotenkin ihanan utuisen ja eteerisen raikkaita! Laadukkaita :), ei se näköjään hirveää määrää rekvisiittaa kaipaa, jotta saa noin kauniita kuvia aikaiseksi. Olisipa minullakin kunnon kamera..

Ruut kirjoitti...

Upeen näkönen :) Tykkään sun blogista ihan hirmuisesti ja kuvaat kaikki leipomukset tosi mielenkiintoisesti :)


http://lav-eat.blogspot.fi

anskusiili kirjoitti...

Katri: Kiva kuulla!

Kiitu: Kiitos paljon ihanasta kommentista, kyllä aina ilostuttaa saada positiivista palautetta! : )) Tuntuu myös hieman hassulta saada kehuja kuvista, sillä tunnen aina kauheaa alemmuuskompleksia kuvieni kanssa, kun selailen muita leivontablogeja. Kiva, jos kuvani ovat sinun makuusi! Minulla on itse asiassa superhalpa kamera (Canon 1000D) ja halvin mahdollinen objektiivi (50mm, F1,8), että jos on pari sataa ylimääräistä, niin suosittelen. : )

nuppu: Tosi kiva kuulla, omasta mielestäni kuvat ovat niin peruskauraa että tekisi mieli keksiä jotain uutta välillä!

Katariina kirjoitti...

Sulla on niin kaunis blogi! Äidin kanssa aina ihaillaan sun upeita leivoksia :)

anskusiili kirjoitti...

Katariina: Onpa kiva kuulla! : ) Toivottavasti jopa innostutte leipomaankin.

Hayley kirjoitti...

Ihastuttava kakku, ihan kuin olisit mulle suunnitellut! Ainekset ja presentaatio kun natsaavat juuri mun makuun. Pistetäänpä muistiin, kiinnostava tuo pohjakin. :)

anskusiili kirjoitti...

Hayley: Voi kiitoksia, kiva kuulla! : ) Tuo pohja on kyllä vähintäänkin mielenkiintoinen... Ennen paistamista ajattelin, että pilalla varmaan on, kun taikina oli niin löysää. Mutta hyvää tuli!

Päivi / Inkiväärihillo kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! :) Pohja oli tosi mehevä ja suklainen, kostutin sitä kuitenkin vielä kahvilla. Kakun täytin valkosuklaakermalla ja koristelin suklaakuorrutteisilla hasselpähkinöillä.