torstai 22. elokuuta 2013

Persikka-vadelmamurupalat



Persikat ovat vielä sesongissa, tai ainakin niitä saa vielä hyvin kaupoista. Itse näin hedelmäosastolla niin isoja ja komeita persikoita, että ostin niitä ennen kuin minulla oli leivontaideaakaan mielessä. Perinteisen persikkapiiraan ohje minulla täällä on jo, ja halusin ennen työpäivää tehdä jotakin helppoa sekoita aineet yhteen -tyylillä. Inspiraationa käytin tätä ohjetta, mutta korvasin mm. ohjeessa käytetyn persikkahillon äitini tekemällä vadelmahillolla. Eniten ohjeessa houkutteli muskottipähkinä, jonka tuoksu on niin uskomaton ja joka sopii hyvin kaikenlaisiin marja- ja hedelmäpiiraisiin.

Persikka-vadelmamurupalat (12 palaa)

Taikina:
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl muskottipähkinää
110 g voita
1/2 dl sokeria
2 rkl fariinisokeria

Päälle:
2 persikkaa
1/2 dl vadelmahilloa
1 rkl muscovadosokeria

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vuoraa 20x20-senttinen neliövuoka leivinpaperilla.
Sekoita kulhossa keskenään jauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja muskottipähkinä.
Sulata voi mikrossa ja lisää siihen sokerit.
Yhdistä seokset ja laita reilu desi taikinasta talteen. Painele loput taikinasta vuoan pohjalle tasaisesti.
Sivele päälle hillo, asettele hillon päälle viipaloidut persikat. Ripottele vielä päälle muscovadosokeria ja loput murutaikinasta, paista uunissa n. 25 minuutin ajan tai kunnes leivos on kullanruskea.
Tarjoile sellaisenaan tai jäätelön/vaniljakastikkeen kanssa.

Vinkkejä:
- Valitse kaupasta tarpeeksi kypsiä persikoita, jotta ne eivät jäisi koviksi murupaloihin. Kypsät persikat tuoksuvat voimakkaammin kuin raa'at ja ovat luonnollisesti pehmempiä, eivät kuitenkaan ryppyisiä.


2 kommenttia :

MarjoH kirjoitti...

Minun on monta kertaa pitänyt kysyä tätä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Yläpalkin kuvassa olevat piirakan palaset näyttävät herkullisilta. Löytyykö niiden resepti blogistasi?

anskusiili kirjoitti...

MarjoH: Kyllä vain, kyseessä on sellainen herkku kuin Nanaimo-palat, joka ovat pähkinäisiä ja hieman piirakkaa rapeampia/tiiviimpiä. Ohje löytyy täältä: http://lunnileipoo.blogspot.fi/2010/02/nanaimo-palat.html