sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kvinoapuuro


Hyvää sunnuntaiaamupäivää! Tätä seuraavaa en kehtaa ihan reseptiksi kutsua, mutta kyseessä on ainakin aamupalavinkki, jonka haluan ehdottomasti tänään itse kokeiltuani jakaa. Syön kaurapuuroa ihan joka aamu ja tunnustaudun puurohulluksi. Odotan aina illalla nukkumaanmenoa ihan siitä syystä, että pääsisin mahdollisimman pian syömään puuroni. Syön puuron kanssa aina marjoja/hedelmiä ja täyttävyyden takaamiseksi raejuustoa (Keson 1,5 % on paras) enkä ole läheskään kyllästynyt komboon. Ihan uteliaisuudesta kuitenkin halusin kokeilla tehdä aamupuuroni kvinoasta, joka muuten on ruoanlaitossa minulle hyvin mieluinen raaka-aine.

Kvinoapuuro oli ihanaa: täyttävää, maukasta ja tietysti helppotekoista. Kaurapuuroa se ei mielestäni voita, ja kvinoan kilohintakin on huimasti kauraa korkeampi, mutta esimerkiksi viljattomaan ruokavalioon ja vaihtelun nimissä suosittelen kokeilemaan.

Kvinoapuuro (yhdelle)

reilu 1 dl kvinoaa
2 1/2 dl vettä
1/4 tl suolaa
1/2 banaani
kardemummaa
päälle mustikoita ja banaania

Huuhtele kvinoa kylmällä vedellä hyvin pienireikäisessä siivilässä tai harson läpi, näin saat kvinoasta pienen kitkeryyden pois.
Mittaa kattilaan kvinoan kanssa vesi ja lisää suola. Anna kiehahtaa ja laske sitten lämpötila matalaksi, anna poreilla hiljalleen vajaa 10 minuuttia.
Pilko banaani viipaleiksi ja lisää puuron joukkoon, anna vielä poreilla hiljalleen kannen alla kunnes banaani on pehmennyt täysin (pari minuuttia).
Mausta puuro vielä kardemummalla ja anna seistä hetken kannen alla, tarjoile mustikoiden ja banaaniviipaleiden kanssa.

Vinkkejä:
- Voit käyttää myös esimerkiksi puolet kvinoaa ja puolet kaurahiutaleita, mikäli haluat puuromaisemman rakenteen.
- Puuron voi luonnollisesti keittää myös maitoon tai vaikka mantelimaitoon.

4 kommenttia :

Pipsa kirjoitti...

Näyttääpä hyvältä! Munkin suosikkikompo puuron päällä on banaanisiivut ja mustikka, tämänkin aamun kaurapuuroa ne koristivat :)

Banaanilisäys keitettäessä varmaan tekee tästä edes vähän puuromaisemman, koska kvinoa itsehän on melko irtonaista. Kvinoahiutaleitakin olen joskus katsonut kaupasta, niistäkin saisi varmasti puurot keiteltyä.

Mona kirjoitti...

Toinen puurohullu täällä! Anssi aina nauraa mulle kun jaksan viikonloppuisin hypettää hitaita aamuja, kun saa rauhassa nautiskella sitä taivaallista aamupuuroa :'D

Täytyy kokeilla tätä joskus! :) Kaurapuuroa kun yleensä tulee syötyä.

anskusiili kirjoitti...

Pipsa: Huomenna vuorossa olisivat puolukat puuron päällä, kun niitä jäi tämänpäiväisistä leipomisista yli. : ) Ja tuo banaani toi tosi kivaa rakennetta puuroon, samaten makeutta. Hiutalepussia minäkin olen pyöritellyt käsissäni kaupassa...

Mona: Hehee, jee! Hotelliaamupala on harvinainen poikkeus, jonka kylkeen en kaipaa aamupuuroa, mutta muuten se on pakollinen. Niin ihanaa. <3

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin oman kokemukseni mukaan suomalainen kvinoa puuroutuu paremmin kuin ulkomaalainen.