maanantai 24. kesäkuuta 2013

Cheddar-skonssit


Ehdin jo kerran Skotlannin-matkani jälkeen kokeilla tehdä suolaisia skonsseja ennen kuin sain hostiltani hänen käyttämänsä skonssiohjeen. Ekalla kerralla mukailin Smitten Kitchenin reseptiä, mutten ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen. Skotlannissa syömäni skonssit olivat pehmeitä ja ilmavia, kun taas Smitten Kitchenin olivat aika tiiviitä ja minusta vähän kuivia.

Hyvää kannatti odottaa, sillä testattuani hostini skonssiohjetta tajusin löytäneeni täydellisen ohjeen, jota aion hyödyntää erilaisissa variaatioissa. Ohje on otettu Tamasin's Kitchen Bible -kirjasta, olkaa hyvät ja kohdatakaa maailman parhaat skonssit!

Cheddar-skonssit (24-30 kpl, itselläni tuli vähemmän)

3 1/2 dl (225 g) vehnäjauhoja
3 1/2 dl grahamjauhoja
85 g kylmää voita
4-6 tl leivinjauhetta (laitoin 4)
3 dl kevytmaitoa
140 g cheddaria
munaa voiteluun
1 tl kuivattua rosmariinia

Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen.
Siivilöi kulhoon jauhot, nypi kylmä kuutioitu voi nopeasti sekaan. Sekoita joukkoon leivinjauhe.
Sekoita kylmä maito joukkoon kerralla, älä ylityöstä taikinaa. Lisää raastettu juusto (jätä hieman pinnalle ripoteltavaksi) juuri ennen kuin jauhot ovat yhdistyneet nesteeseen, älä jatka sekoittamista.
Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja työstä hetken kevyesti kunnes taikinasta tulee pehmeää ja sileää. Painele n. 2 cm paksuiseksi ja leikkaa n. 5-senttisellä muotilla paloja taikinasta.
Voitele skonssit munalla, ripottele päälle rosmariinia ja loput juustoraasteet. Anna levähtää hetki ennen uuniin laittamista ja paista sitten 10-15 minuutin ajan, kunnes skonssit ovat kullanruskeita.
Anna jäähtyä ritilällä, tarjoile mielellään samana päivänä.

Vinkkejä:
- Skonsseissa ainesten täytyy olla kylmiä ja taikinaa ei saa sekoittaa/työstää liikaa. Näin skonsseista tulee ilmavia ja ihania! Pidä kädet kylminä ja käytä vaikka veistä kun sekoitat nesteen taikinaan.
- Cheddarin voit korvata jollakin muulla vahvan makuisella juustolla.



4 kommenttia :

Unknown kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä ohjeelta, pakko päästä testaamaan :).

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Tämä ohje kuulostaa aika ihanalta. Kerrotko vielä, syödäänkö nämä suolaiset skonssit sellaisenaan vaiko halkaistuina jonkin kanssa (voi tms.) Terveisin riikka

anskusiili kirjoitti...

Minna: Suosittelen todellakin!

Riikka: Hyvä kysymys, nimittäin jäi ihan mainitsematta. Itse tykkään syödä nämä varsinkin ihan tuoreina sellaisinaan, mutta jotkut tykkäävät halkaista, paahtaa ja syödä vaikka voin ja juuston kanssa. Myös marmeladi käy hyvin. : )

Anonyymi kirjoitti...

Löysin tämän ohjeesi etsiessäni sopivaa reseptiä skonsseille. Esittelytekstisi innosti kokeilemaan reseptiä. Käytin grahamjauhojen sijasta sämpyläjauhoseosta vehnäjauhojen kanssa ja tulos oli oikein maukas. Todella hyvä resepti ja varmasti tulee tehtyä toistekin. Yksi hyvä täyte oli voita, hieman sinihomejuustoa ja itsetehtyä vadelmahilloa :) t.Pirjo