lauantai 22. joulukuuta 2012

Fleur de Sel -toffee


Nyt kun keittiöstä löytyy mittari, päätin keittää joululahjaksi toffeeta. Ihastelin joskus Cupcakes and Cashmere -blogissa Emilyn kauniita kuvia suolalla maustetusta toffeesta, ja ohje palautui nyt mieleeni.
Toffeen keittely oli helppoa, kaikki aineet vain sekoitetaan kattilassa ja annetaan poreilla. Toffeen valmistuminen kuitenkin vie aikaa, noin tunnin minun tapauksessani. Lämpömittarin käyttäminen helpottaa kummasti, kun ei tarvitse miettiä milloin koostumus on tarpeeksi hyvä. Suola antaa näille karkeille mukavan kontrastin, mutta sen voi halutessaan jättää pinnalta kokonaan pois. Itse laitoin suolaa vain osaan toffeesta.
Yritin muuten löytää alkuperäisen ohjeen maissisiirappia kaikkien mahdollisten kauppojen Amerikka-hyllyistä, mutta Karo-merkkinen maissisiirappi on tuntunut kadonneen jonnekin. Päätin ottaa riskin ja korvata mössön tavallisella vaalealla siirapilla, ja hyvin tuntui toimivan. Muutenkin olen lukenut tuosta maissisiirapista aika ristiriitaista tietoa, joten ehkä jätän sen kaupan hyllylle jatkossakin.
Alkuperäinen ohje on täältä.

Fleur de Sel -toffee (n. 50 kpl)

55 g voita
1 1/2 cups (3,6 dl) kuohukermaa
2 cups (4,8 dl) sokeria
1/2 cup (1,2 dl) vaaleaa siirappia / maissisiirappia
(1 1/2 tl vaniljauutetta)
suolankukkaa

Kaada kaikki aineet vaniljauutetta ja suolaa lukuun ottamatta korkeaan kattilaan.
Anna sokerin sulaa keskilämmöllä, sekoittele välillä.
Seos alkaa poreilla ja väri alkaa pikku hiljaa muuttua tummemmaksi. Sekoita toffeeta välillä ja mittaa lämpötilaa. Kun seos muuttuu paksuksi ja tummahkon ruskeaksi ja sen lämpötila on 118 astetta, ota kattila levyltä.
Sekoita joukkoon vaniljauute. Kaada 20x20-senttiseen voideltuun vuokaan ja ripottele päälle suola.
Anna jähmettyä huoneenlämmössä.
Ota levy vuoasta ja laita jääkaappiin kohmettumaan. Kun toffee tuntuu kohmealta muttei kuitenkaan jääkylmältä, leikkaa paloiksi isolla, terävällä veitsellä.
Kääri voipaperiin (leikkaa paperista 15x10-senttisiä arkkeja) ja säilytä kylmässä.

Vinkkejä:
- Jos sinulla ei ole lämpömittaria etkä aio sellaista hankkia (suosittelen kyllä), voit alkuperäisen ohjeen mukaan tehdä vesipisaratestin. Jos toffee kovettuu heti pisaraksi kylmään vesilasiin tiputettaessa, toffee on valmista. Myös väri ja koostumus auttavat arvioimaan kypsyyttä.
- Toffee säilyy kylmässä parikin viikkoa.


Suolaton versio

Valmis toffeeseos

 Suolallinen versio

5 kommenttia :

Hannele kirjoitti...

Suolattu toffee on ihanaa! Makean ja suolasen liittoa ei voita mikään.

Tuuli kirjoitti...

Noiden täytyy kyllä olla hyviä! Uskaltaisikohan sitä jonain päivänä kokella tuota toffeen keittelyä... Meiltä kyllä löytyy mittari joten siinä mielessä ei olisi aivan mahdoton yritys :) Hyvät joulut!

anskusiili kirjoitti...

Hannele: No oli kyllä hyvää! Vaikka nopeasti saattaa aristaa suolaa toffeessa.

Tuuli: Kyllä maistui. : ) Kannattaa yrittää, eipä näiden kanssa mitään vaikeuksia varsinkaan mittarin kanssa pitäisi tulla.

Anonyymi kirjoitti...

Näitä täytyis koittaa! mitä luulet, voisiko nämä laittaa suoraan sellaisiin karamellivuokiin jähmettymään?

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Luulisin että onnistuu! Jos laittaa sitten kylmään, niin silikonisista varmaan lähtevät helpoiten pois. : )