tiistai 6. syyskuuta 2011

Punajuuripestopasta

Punajuuriaika on nyt parhaimmillaan, ja tälläkin hetkellä on uuni täynnä maustettuja punajuuria valmistumassa ruoan lisukkeeksi. Ajattelin kuitenkin julkaista ohjeen, jota pääsin keväämmällä testaamaan Valion koekeittiöllä. Olimme parin muun bloggaajan kanssa Valiolla tutustumassa kevään uutuustuotteisiin, ja pääsimme myös kokkaamaan sekä kuulemaan vinkkejä ammattilaisvalokuvaajalta. Reseptin kuvan sommittelimme yhdessä valokuvaaja Kristiina Hämmingin kanssa ja pääsimme seuraamaan ruokakuvan ottamista ihan lähituntumasta. Nyt kuitenkin ohjeeseen, joka on tietysti Valion.

Punajuuripestopasta (neljälle)

    Pestoon:
    1-2 (150 g) punajuurta
    1 sipuli
    1 valkosipulinkynsi
    2-3 rkl Valio Oivariini juoksevaa (/öljyä)
    2 rkl vaaleaa balsamietikkaa
    1 dl pinjansiemeniä
    1 dl tuoretta basilikaa
    1 tl suolaa
    1/2 tl mustapippuria

    Lisäksi:
    500 g spagettia
    80 g Valio Aura Pehmeä sinihomejuustoa


Kuori ja kuutioi sipuli ja punajuuri, kuullota öljyssä valkosipulin kanssa kattilassa. Lisää kattilaan vettä niin, että kasvikset peittyvät. Keitä n. 15 minuutin ajan.
Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla, varo polttamasta. Kaada keitinvesi pois kattilasta, lisää muut peston ainekset kattilaan. Soseuta sauvasekoittimella, peitä kannella ja pidä lämpinänä.
Keitä pasta runsaassa vedessä kypsäksi, lisää pesto huuhdellun spagetin sekaan ja sekoita joukkoon vielä sinihomejuusto.

Vinkkejä:
-Punajuuri tunnetusti sottaa aika paljon, joten voit suojata hienoa leikkuulautaasi vaikka voipaperilla.

1 kommentti :

Liisa kirjoitti...

Punajuuret kaapissa löysivät juuri käyttötarkoituksen! Ihanaa!