maanantai 28. helmikuuta 2011

Parmesanpiirakka

Joidenkin mielestä se on pasta, pizza tai tiramisu, mutta minusta parmesaani on Italian suurin lahja maailmalle. Voisin laittaa sitä jokaiseen pastaan, salaattiin ja kastikkeeseen, ja kovaksi kypsytetty juusto vielä säilyy jääkaapissa hyvin.
Äiti leipoi joskus useinkin tätä piirakkaa, jonka vähän aikaa sitten vasta muistin, ja ohjeen saatuani leivoin piirakkaa heti. Oli yhtä hyvää kuin muistinkin.

Parmesanpiirakka

    Pohja:
    100 g kylmää voita
    3 dl vehnäjauhoja
    (suolaa)
    1 muna
    2-3 rkl kylmää vettä

    Täyte:
    100 g parmesaania
    2 valkuaista
    2 dl kuohukermaa
    suolaa
    mustapippuria


Valmista pohja nyppimällä jauhot (ja suola) voin kanssa murumaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon kylmä muna ja kylmä vesi, painele puuhaarukalla tai kylmillä käsillä kasaan. Ota taikina kulhosta ja painele se varovaisesti kasaan, laita kelmuun ja anna levätä jääkaapissa puolisen tuntia.
Ota taikina kylmästä, kauli se jauhotetulla alustalla halkaisijaltaan noin 30-senttiseksi leyvksi, kääntele taikinaa 90 astetta myötäpäivään samalla kun kaulit.
Nosta taikina voideltuun, 24-senttiseen piirakkavuokaan ja painele varovasesti reunoja myöten. Älä venytä taikinaa.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Valmista pohja vaahdottamalla valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi. Vaahdota toisessa kulhossa kerma. Raasta parmesaani karkeaksi raasteeksi, yhdistä vaahdot ja sekoita joukkoon parmesaani, suola ja mustapippuri.
Paista piirakkaa noin vartin ajan. Tarjoile vaikka rucolapedillä.

Vinkkejä:
-Älä käytä tekoparmesaania tai muita "pastajuustoja", sillä maku tähän piirakkaan tulee nimenomaan aidosta parmesaanista.
-Et tarvitse suolaa piirakkapohjaan, jos pohjaan tulee suolattua voita.






Melkein jo täydellisesti onnistunut piirakkapohja

3 kommenttia :

Katarina kirjoitti...

Hei, pidän myös tästä piirakasta, parmesanjuusto on niin hyvää :)

Hannele kirjoitti...

Tätä on kyllä hetimiten testattava! Huippuresepti.

Mutta oliko niin, että täytteeseen tulee kaksi valkuaista, ei keltuaista. Ainesosa luettelossa kummittelee keltuainen vaan ei valkuaista.

anskusiili kirjoitti...

Hovkonditorn: Niinpä, sillä ei voi mennä metsään. : )

Hannele: Apua, valkuainen piti lukea ainesosaluettelossakin! Kiitos tarkkasilmäisyydestä, luultavasti kukaan ei ole vielä ehtinyt kokeilla. Keltuaisesta kun ei kummoista vaahtoa saa. : D