torstai 4. marraskuuta 2010

Dumle-muffinit

Jos haluat viedä illanistujaisiin tai vaikka tupaantuliaisiin jotakin itse leivottua, suosittelen monestakin eri syystä muffineita. Niitä saa muokattua loputtomasti eri ihmisten makuun, niiden valmistamisessa ei helposti voi epäonnistua ja lisäksi muffinit on aika helppo kuljettaa paikalle vahingoittumattomina. Itse vein työkaverin tupaantuliaisiin pari viikkoa sitten monen lempikarkeilla maustettuja muffineita.

Dumle-muffinit (12 kpl)

    125 g margariinia
    4 1/2 dl vehnäjauhoja
    2 dl sokeria
    2 tl leivinjauhetta
    2 dl maitoa
    2 munaa
    1 pss Dumle-karkkeja


Sulata margariini mikrossa ja laita sivuun jäähtymään.
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita keskenään jauhot, sokeri ja leivinjauhe.
Sekoita eri kulhossa muna ja maito keskenään, lisää joukkoon hieman jäähtynyt margariini. Rouhi Dumlet sopiviksi paloiksi, älä kuitenkaan liian pieniksi. Sekoita kuivat aineet märkiin aineisiin, kääntele Dumlet sekaan juuri ennen kuin aineet ovat sekoittuneet toisiinsa. Lopeta sekoittelu heti, kun taikina on joten kuten tasaista. Lusikoi paperivuoilla vuorattuun 12-koloiseen muffinivuokaan, kohoamisvaraa ei tarvitse liiemmin jättää. Paista uunissa 20-30 minuutin ajan.

Vinkkejä:
-Jos haluat taikinasta suklaisempaa, voit sekoittaa kuiviin aineisiin n. desin tummaa kaakaojauhetta.
-Jos Dumlet ovat tursuilleet uunissa paistamisen aikana ympäriinsä muffinivuokaa, ne kannattaa raapsuttaa vielä lämpiminä pois. Jäähtyneenä Dumle-mössö on aika tönkköä tavaraa. Myös muffinit kannattaa ottaa lämpiminä pois vuoan koloista.


1 kommentti :

AnnaMursu kirjoitti...

oon oottanu tätä postausta! :D Oli kyllä tosi hyviä! Kiitos vielä:)