perjantai 15. lokakuuta 2010

Donitsit

Siitä lähtien, kun näin Cupcakes and Cashmere -blogissa Emilyn valmistamia donitseja, olen halunnut kokeilla itsekin. Arnoldsin donitsit ovat herkkuani, vaikken raaskikaan niitä omien leipomuksieni lisäksi syödä kuin noin kerran vuodessa. Onneksi minulla on täällä taloudessa yksi todella innokas donitsien syöjä, ettei tarvitse itse näitä kaikkia ahmia.

Donitsien tekeminen on helppoa, mutta vie kyllä paljon aikaa. Taikina kohoaa hitaammin kuin leipätaikina, ja välivaiheitakin on monia. Uppopaistamista ei kuitenkaan kannata pelätä, sillä itsekin uppopaistelin ensimmäistä kertaa näitä tehdessäni. Törmäsin tällaiseen reseptiin monia sivuja selaillessani, vaikka löysin varsinkin suomenkielisiltä sivuilta enemmän munkkitaikinamaisia versioita. Nämä ovat hiivaisempia ja minun mielestäni parempia.

Donitsit

    Donitsitaikina:
    2 rkl lämmintä vettä
    2 1/4 tl kuivahiivaa
    3 1/4 cups (7,8 dl) vehnäjauhoja
    1 cup (2,4 dl) maitoa
    2 rkl sokeria
    1 1/4 tl suolaa
    56 g voita
    3 munankeltuaista

    Paistamiseen n. 1 l rypsiöljyä

    Kuorrute:
    200 g tummaa suklaata
    1 dl kermaa
    (1 tl pikakahvijauhetta)
    kookoshiutaleita/nonparelleja


Lämmitä vesi kättä lämpöisemmäksi (ei kuitenkaan liian kuumaksi) pienessä kulhossa ja sekoita joukkoon hiiva. Anna seoksen seistä viitisen minuuttia, kunnes hiiva on alkanut hieman vaahdota.
Sekoita isommassa kulhossa vehnäjauhot, huoneenlämpöinen maito, sokeri, suola, kuutioitu pehmeä voi ja huoneenlämpöiset keltuaiset. Kaada joukkoon hiivaseos ja sekoita pienellä teholla, kunnes mössöstä muodostuu pehmeä taikina. Jatka sekoittamista vähän kovemmalla tehdolla kolmisen minuuttia. Ripottele taikinan päälle hieman jauhoja ja anna kohota kaksinkertaiseksi liinan alla vedottomassa paikassa n. 2 tunnin ajan.
Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle alustalle ja kauli halkaisijaltaan noin 30-senttiseksi levyksi. Leikkaa taikinasta esimerkiksi juomalasin avulla ympyröitä (5-10-senttisiä) ja leikkaa keskelle donitsia reikä pienemmällä työvälineellä (itse käytin pursottimen päätä). Anna kohota liinan alla vielä puolisen tuntia.
Kaada korkereunaiseen (valurautaiseen) kattilaan noin 1 litra rypsiöljyä ja kuumenna 190-asteiseksi. Mikäli sinulla ei ole mittaria, testaa öljyn kuumuus tiputtamalla kattilaan taikinanpala. Jos pala nousee pintaan ja ruskistuu nopeahkosti, öljy on valmista. Paista 2 donitsia kerrallaan reikäkauhalla käännellen noin minuutin ajan. Nosta kauhalla leivinpaperille valumaan.
Anna donitsien jäähtyä kokonaan ennen kuin valmistat kuorrutuksen.
Kuorrutus on yksinkertainen: lämmitä kattilassa kerma kiehuvaksi, poista levyltä ja sekoita paloiteltu suklaa joukkoon (halutessasi myös pikakahvijauhe). Dippaa donitsit suklaaseen, ripottele päälle haluamiasi koristeita ja anna kovettua.

Vinkkejä:
-Minulla taikina alkoi kohota vasta vesihauteessa. Lavuaariin voi laskea n. 5 senttiä kuumaa vettä ja kulhon voi pistää sinne liinalla peitettynä kohoamaan.
-Uppopaistamisessa on vain pari asiaa, jotka kannattaa muistaa. Pidä kattilan kantta lähettyvillä, sillä jos rasva leimahtaa tuleen, voit tukahduttaa tulen kannella. Älä pidä liesituuletinta päällä, avaa mieluummin ikkunat! Tärkeää on myös, ettei rasvaa ole liikaa kattilassa eikä rasva ala missään vaiheessa savuta. Myös liian kylmä rasva ei ole hyvä juttu, sellaisessa paistaminen saa donitsit vain lötköiksi.







9 kommenttia :

Susanne kirjoitti...

Voi apua, kun näyttävät hyviltä!:O Täytyy kokeilla:)

Noora kirjoitti...

Ihan syntisen hyvän näköisiä! Kokeilin joskus tehdä donisteja, joista ei kyllä tullut yhtään mitään :D Nuo sinun kyllä näyttää onnistuneen, joten jospa ottaisin uusinnan tällä ohjeella joku kerta..? :)

Maukku kirjoitti...

Luen tätä blogia ihan innoissani! En vaan osaa päättää mitä leipoisin tänään :))) niin paljon kivan näköisä herkkuja! Kiitos blogista!

Saara kirjoitti...

Oliko nämä arnoldsin tapaisia? Näyttävät hienoilta. Mukava blogi tämä. Leipominen on niin kivaa. :)

anskusiili kirjoitti...

Saara: Leipominen on halpaa terapiaa! Ovat nämä Arnolds-donitsien tapaisia siinä mielessä, että taikina on sellaista pehmeää ja hieman sitkoisaa. : )

Saara kirjoitti...

Selvä. Täällä onkin valtavasti kiinnostavia reseptejä. Kuvat ovat oikein onnistuneita. En oikein ymmärrä mistä löydät näin paljon erilaisia taustamateriaaleja joista saa kuvista aina erilaisia. :)Onko sinulla mitään top vitosta näistä makeista ohjeista, tai esim. mitä valmistaisit mieluiten jos yksi kakku pitäisi valita?

anskusiili kirjoitti...

S: Itse asiassa taustamateriaalien kanssa aina revin hiukset päästäni, tuntuu että kuvani ovat aina samanlaisia ja samat servetit pyörivät samojen lautasten reunoilla. : D Mutta yritän olla luova ja käyttää kaikkea kotona tyynyliinoista pahviarkkeihin. Kiitos kovasti ystävällisistä sanoista!

Top vitonen, hmm.. Jos jotakin teet, niin seeprapaloja (http://lunnileipoo.blogspot.com/2008/09/seeprapalat-zebra-bars.html), täydellistä juustokakkua (http://lunnileipoo.blogspot.com/2008/09/seeprapalat-zebra-bars.html) tai vaikka banaani-mansikkamuffineita (http://lunnileipoo.blogspot.com/2010/07/banaani-mansikkamuffinit.html).

Anonyymi kirjoitti...

Voi toivottavasti ehtisit nähdä tän vielä tänään ja jos onnistaa niin kerroppa, että jos teen donitsit tänä iltan niin ovatko ne vielä huomenna yhtä hyviä? Ja kannattaako päällyste tehdä niihin saman tien vai vasta huomenna? Ja miten säilytän ne vuorokauden ajan niin, että säilyisivät mahdollisimman hyvinä? :-)

anskusiili kirjoitti...

Vilma: Heippa, toivottavasti vastaus tulee ajoissa. : )
Donitsit ovat varmasti hyviä seuraavana päivänä, ei me ainakaan näitä kaikkia saatu saman illan aikana tuhottua. Tee vain kuorrutus 15-20 minuuttia jäähtyneisiin (tärkeää!) donitseihin samana iltana ja säilytä yön yli huoneenlämmössä ilmatiiviissä rasiassa.