perjantai 17. heinäkuuta 2009

Täytetyt kesäkurpitsat

Tein tänään Kotilieden ohjeella täytettyjä kesäkurpitsoja, jotka olivat kauhean hyviä ja jotenkin kesäisän makuisia. Vaikkei ohjeessa näin neuvottukaan, lisäsin päälle reilun kerroksen parmesan-juustoa, jota oli jäänyt edellisistä kokkailuista.

Täytetyt kesäkurpitsat (neljälle)

    2-3 kesäkurpitsaa
    1 sipuli
    2 valkosipulinkynttä
    300 g jauhelihaa
    4 tomaattia
    tuoretta basilikaa
    mustapippuria
    suolaa
    parmesanjuustoa


Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Pese kesäkurpitsat ja halkaise ne pituussuunnassa. Koverra sisus pois isolla lusikalla ja laita isoon kulhoon. Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet.
Paista jauhelihaa pannulla ja lisää sipulit.
Hienonna kesäkurpitsan sisusta veitsellä, pilko myös tomaatit pienemmäksi. Lisää jauhelihan sekaan, anna poreilla viitisen minuuttia.
Lisää mausteet parmesanjuustoa lukuun ottamatta, lusikoi täyte kesäkurpitsakuoriin. Raasta päälle vielä parmesanjuustoa ja paista uunissa n. 15 minuutin ajan.

Vinkkejä:
-Voit korvata jauhelihan vaikka millä - fetajuustolla (ehken sitten lisäisi parmesankuorrutusta), soijarouheella... Määrällä ei ole niin väliä, kesäkurpitsat ovat aivan yhtä hyviä kukkurallisina tai vähän vähemmällä täytteellä.
-Näin kesällä kesäkurpitsat valmistuvat hyvin myös grillissä, jos sellaisen omistaa.

Ei kommentteja :