sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Mutakakku (mudcake)

En voi ilmoittautua miksikään suklaakakkujen rakastajaksi, sillä suklaa on mielestäni hyvää vain todellisessa olomuodossaan. Kaikenmaailman suklaakuorrutukset, suklaajätelöt ja suklaakeksit jätän muille, mutta tämä kakku maistuu minullekin! Kyseessä on Team Kitchenin reseptikirjasta napattu mutakakkuohje, jossa uunia ei tarvita (käsittääkseni mutakakku yleensä paistetaan uunissa). Teen tätä yleensä kesäisin, koska pakkasesta otettu kakku maistuu ihanalle hellepäivänä.

Mutakakku (mudcake)

    Pohja:
    6 Digestiveä
    35 g margariinia

    Täyte:
    200 g tummaa suklaata (mahd. korkea kaakaopitoisuus)
    200 g Philadelphia-tuorejuustoa
    150 g (vajaa 2 dl) sokeria
    1 tl vaniljasokeria
    2 kananmunaa
    2 dl kuohukermaa


Sulata margariini mikrossa ja hienonna keksit vaikkapa pakastepussissa kaulinta käyttäen. Sekoita margariini ja keksimurska ja painele irtopohjaisen vuoan pohjalle. Laita jääkaappiin kovettumaan.
Sulata suklaa vesihauteessa, anna jäähtyä.
Sekoita suklaan jäähtyessä keskenään juusto, 100 g sokeria (reilu 1 dl) ja vaniljasokeri. Lisää munankeltuaiset ja jäähtynyt suklaa.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita jäljellä oleva sokeri (n. 1/2 dl) vaahtoon ja kääntele valkuaisvaahto ja suklaaseos keskenään.
Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi ja lisää suklaaseokseen. Älä sekoita liian voimakkaasti, ettei valkuaisvaahto menetä kuohkeuttaan.
Kaada suklaataikina vuokaan ja anna olla pakkasessa yön yli.

Vinkkejä:
-Ota kakku huoneenlämpöön n. puoli tuntia ennen tarjoilua, jotta se ehtii hieman pehmetä. Mikäli et aio syödä kaikkea kakkua kerralla, ota sulamaan vain syötäväksi tarkoitettu kakkuosa.
-Koristele huoneenlämpöön otettu kakku raastamalla päälle valkosuklaata.


(Pahoittelen mössöistä kuvaa, joka on otettu kesken jälkiruokailun puolikkaasta kakusta. Tällä kakulla on tapana kadota hyvin äkkiä!)

9 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Totta... mutakakun kuvaamisessa saa olla tosi nopea....;))

Anonyymi kirjoitti...

jes! tätä kokeilen ehkä jo ensi viikonloppuna. uunittoman vaihtoehto, ihanaa!

anskusiili kirjoitti...

Marke: : )

Satu: Voi pitäisiköhän lisätä erikseen sellainen uunittomat-kategoria, josta on helppo löytää!

marspa koo kirjoitti...

Heippa Annamaria!
Ajattelin leipoa Kaakun paluun kunniaksi mutakakkua ja olen tutkiskellut tässä erityyppisiä ohjeita.
Jotkut mutakakut paistetaan ja toisia ei ollenkaan - eli onko tämä versio koostumukseltaan vähän kuin suklaista juustokakkua vai kuinka? Koska esimerkiksi tämä: http://www.stockmann.fi/portal/fi/herkku/reseptit_ja_menyyt/reseptit/leivat__leivonta/leivat__leivonta/mississipin_mutakakku/ on ihan kuin tavallinen paistettu suklaakakku, joka on vain sisältä löysää. En oikein osaa päättää, että kummanlaisen tekisin!

anskusiili kirjoitti...

Marspa! Itse en ole leiponut paistettavaa mutakakkua, mutta olen kyllä maistanut sellaista. (On kyllä hyvää sekin) Tämä ei maistu juustokakulta eikä ole niin löysää, kyseessä on ennemminkin jäätelön ja suklaakakun välimuoto. : )

Emmie kirjoitti...

Ystäväni on yrittänyt vääntää tätä kakkua jo tovin ja väittää kivenkovaa, että onnistuminen on mahdotonta! Nyt tuli sekin väite kumottua! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Tein tän eilen pakkaseen. Oli vähän jännäämistä suklaan sulattamisen kanssa ja kananmunien kanssa, kun en ole koskaan ennen erotellut keltuaista ja valkuaista.

Tulos:

http://i41.tinypic.com/2nw1kee.jpg
http://i40.tinypic.com/2q388cl.jpg

Marmoroidun näköinen pinta johtunee siitä, etten sekoittanut taikinaa kovin hyvin viimeisen kerran.

Tein pohjan minttudominoista. Rakastan jo muutenkin irtopohjavuoassa tehtyjen kakkujen keksipohjaa, mutta noista minttudominoista siitä pohjasta tuli täydellinen.

Puolen tunnin sulattelua ennen syöntiä en kyllä ensinnäkään mitenkään ehtinyt tehdä ;), ja toisekseen ei kyllä minusta sitä olisi tarvinnutkaan.

Kiitos ohjeesta!

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi:

Kiva nähdä kuva hyvin onnistuneesta kakusta! Tosiaan varmasti on vain kermavaahdosta jäänyt viiruja, ja tuo näyttää oikeastaan hienolta noin. : )

Oho, meillä on varmaan turhan tehokas pakastin, sillä tuota kakkua ei olisi saanut leikattua kirveelläkään suoraan pakastimesta!

Anonyymi kirjoitti...

Tein tämän tällä viikolla taas, ja kävi köpelösti kun muistin vasta puolivälissä kakun tekoa että unohdin kuohukerman. Tehokkaana tyttönä mietin, että se on korvattava jollain, mutta ei ollut maitoa eikä muutakaan. Laitoin sitten banaanin, huonosti muussattuna toki, ja toivoin parasta. (Tässä vaiheessa arvostaisin jos et kertoisi nauraneesi aivan hirveästi ^^)

Kakussa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa, paitsi että ne banaanikimpaleet oli jäisinä aivan hirmuisen kovia! Kakku alkoi kuitenkin sulaa nopeammin kun aiemmat kermavaahtoversiot.

Säilymiseen tuo kermavaahdon puuttuminen ei kyllä auttanut yhtään, kakku hävisi silti johonkin parin päivän sisällä...