maanantai 15. joulukuuta 2008

Lämmin kikhernesalaatti

Luin töissä tylsistyksissäni maailmankaikkeuden huonointa lehteä, jossa on kuitenkin yllätyksekseni todella maittavalta vaikuttavia ruokaohjeita. Kyseessä on siis Cosmopolitan ja lehden numero 11/2007, ja numerossa oli tapasruokaohjeita. Tämä valmistuu nopeasti ja sopii mainiosti vaikka lihankin lisukkeeksi.
Chorizoa saa isoista ruokakaupoista (esimerkiksi Lidlissä on mainio makkaravalikoima) ja kauppahalleista. Kyseessä on vahvan makuinen, espanjalainen makkara.

Lämmin kikhernesalaatti (n. 6:lle)

    1/2 rkl oliiviöljyä
    225 g chorizo-makkaraa
    400 g kikherneitä (säilykkeenä)
    90 g tuoretta pinaattia
    mustapippuria


Lämmitä oliiviöljy paistinpannulla ja viipaloi makkarat. Paista niitä pannulla kauniin ruskeiksi ja heitä sekaan valutetut+huuhdellut kikherneet. Sekoittele hetken päästä joukkoon pinaatti ja ota pannu liedeltä. Anna pinaatin pehmetä hieman, mausta mustapippurilla ja nauti heti.

Vinkkejä:
-Mielestäni tämä oli vähän suolaista ja kikherneitä oli ehkä pikkuisen liikaa, joten ensi kerralla lisäisin pinaatin määrää. Pinaatti todellakin kutistuu pannulla järjettömästi.
-Jos haluat ohjeesta hieman ruokaisamman ja täyteläisemmän, voit lisätä vaikka leipäjuustoa. (Esimerkiksi feta olisi aivan liian voimakasta ja suolaista tähän ohjeeseen) Lisää juusto samaan aikaan kuin kikherneetkin.



Jouduin ensimmäistä kertaa turvautumaan salamaan kun ei ollut jalustaa mukana!

Ei kommentteja :